-
Viimeisimmät artikkelit
Aikaisemmin Raapustettua
Kategoriat
Meta
Tag Archives: vaellus
2025 UKK saunareissu
Tänä vuonna se syssysempi reissu tuli sitten tehtyä jo elokuussa. Ja hyvä niin, koska odotuksissa oli sellainen rauhallinen reissu niin se kyllä onnistui vallan mainiosti. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Kemihaaran parkkipaikalta kohti Tahvon tupaa ja sieltä sitten päiväseltään Vongoivan räystäälle … Lue loppuun
2023 Kaldoaivin erämaa
Ruskareissun paikka olikin sitten tänä vuonna Kaldoaivi! Tuo Suomen suurin erämaa. Jonkun verran piti pohtia tuota paikkaa mutta joku juttu sitten veti puoleensa Kaldoaivissa. No ainakin se että siellä olisi yksi ihan merkattu reitti jonka varrella on kyllä varsin hyvin … Lue loppuun
2023 Muotkatunturin erämaa
Tämän vuoden vaelluskerhon kohde oli Muotkatunturin Erämaa. Tällä kertaa ryhmän koko oli 3 henkeä. Ja matkaan lähdettiin kahdella autolla. Tämä helpotti vaelluksen lähtö ja loppupisteen valintaa. Lähdimme hiekkakuopalta ja kävelisimme Muotkanruoktuun. Lähtöpäivänä kävimme kyselemässä viimeiset vinkit Hansilta. Ja hyvä niin. … Lue loppuun
2023 Kolovesi
Tänä vuonna helatorstai viikon suunnitelmat sitten hieman muuttui. Tarkoitus oli mennä Karhunkierrokselle mutta kuten tiesimme niin siinä oli kyllä riskiä tiedossa jonkin verran. Tulvahuippu oli sitten juurikin helatorstai viikolla. Joten siirryimme näppärästi varasuunnitelmaan – Koloveteen. Ja olihan Kolovedellä vielä nähtävää … Lue loppuun
2023 Salamajärvi Hiihtovaellus
No siis kahden yön reissu! Josko nyt ihan vaellukseksi voisi sanoa? Mutta itselleni kuitenkin se yksi iso haave/koetus jota pidemmän aikaa haaveillut. Toimiminen talvella, suksilla, teltassa, lunta, kylmää, pimeetä… Kaikkea sellaista mitä ei kesällä tule edes ajatelleeksi. No kuitenkin tämä … Lue loppuun
2022 Nuorttijoen kierros
Tänä vuonna vaelluskerhon kohde oli jälleen UKK ja siellä sijaitseva Nuorttijoen Retkeilyreitti. Retkeen oli varattu viisi päivää. Retkeen osallistui tällä kertaa viisi vaeltajaa. Neljä meistä on ollut joka reissulla mukana ja sitten oli yksi vähän vähemmän vaeltanut jäsen. Ero aikaisempiin … Lue loppuun
2021 Hetta-Pallas
No nyt se on sitten käyty. Muutaman vuoden plänäilyn jälkeen tuli lähdettyä suunnitelmien mukaan Hetta-Pallakselle ennen räkkäaikaa (tai no olihan se alkamassa hyvää vauhtia). Varasin Hetasta majapaikan, järven ylityksen ja auton siirron vasta pari päivää ennen matkaa. Vapaita huoneita tuntui … Lue loppuun
2021 Plan A B ja C
Kevät kesä ja syksy vuonna 2021. Millaisia vaelluksia sitten? Nyt ehkä on hyvä aika jo aloitella suunnittelua ensi vuotta varten. Tälle vuodelle (2020)oli tarkoitus tehdä kolme reissua lappiin, mutta tulikin tehtyä kaksi. Lemmenjoki + UKK. Vuoden 2021 tavoite on ehkä … Lue loppuun
2020 UKK Luiron lenkki
Sokostin huiputusta on tullut suunniteltua 2019 kesästä lähtien. Ja nyt oli sitten sen aika. Yrityksenä oli myös saada ajankohta osumaan ruskan alkuun. Ja olisihan tämä nyt sitten pisin vaellus yksin ja merkkaamattomilla reiteillä UKK:ssa. Apuna vain kartta ja kompassi. GPS … Lue loppuun
2020 Lemmenjoen vaellus
Kesäloman 2020 heinäkuun loppuun oli varattu viiden päivän Lemmenjoen vaellus työporukan kera. Tämä oli nyt se eka pidempi vaellus jossa tulisi liikuttua tunturialueella useamman päivän ajan. Neljä yötä, viisi päivää ja noin 45km matkaa. Reissua on suunniteltu työporukan kanssa jo … Lue loppuun
Kategoriat: Ei kategoriaa
Avainsanat: lemmenjoen kansallispuisto, lemmenjoki, vaellus
Jätä kommentti