2021 Hetta-Pallas

No nyt se on sitten käyty. Muutaman vuoden plänäilyn jälkeen tuli lähdettyä suunnitelmien mukaan Hetta-Pallakselle ennen räkkäaikaa (tai no olihan se alkamassa hyvää vauhtia).

Varasin Hetasta majapaikan, järven ylityksen ja auton siirron vasta pari päivää ennen matkaa. Vapaita huoneita tuntui löytyvän hyvin. Ajomatka Hettaan oli suht pitkä 1150km joka tuli ajettua sitten yhden päivän suorituksena.

Huone ei mikään iso ollut mutta hyvin nukutti…

Päivä 1 Päivämatka 15km

Etukäteen varattu järven ylitys olikin sitten heti aamupalan jälkeen. Pienellä veneellä tapahtunut järven ylitys oli etukäteen varattu jotta pääsy reitin alkuun olisi taattu.

Alku oli kevyttä kävelyä tasamaalla. Edelle lähteneiltä oli jo kerennyt tippumaan aurinkolasit matkalle jotka poimin mukaan. No tavoitinkin sitten edellä kävelleet ja pääsin antamaan tippuneet aurinkolasit omistajalleen.

Eka lounaspaikka olikin sitten tunturin juuressa Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissa. Ruokailun jälkeen oli tietenkin hyvä ottaa pieni huilitauko autiomajan laverilla koska siitä se nousu sitten alkaisi ja matka kohti Sioskurua.

Maisemat Sioskurulle mentäessä oli kyllä aika kohdillaan, varsinkin kun kelikin suosi kulkijaa.

Sioskurun telttapaikka tarjonta ei ollut mikään ”huippu”. Onneksi olin sitten ekana paikalla niin pääsin valkkaamaan paikkaa rauhassa. Ja yksi sellainen melko tasainen sitten kuitenkin löytyi.

Kaikki vaeltajat eivät jääneetkään sitten Sioskuruun, vaan osa jatkoi hieman eteenpäin Tappurin autiotuvalle. Tuo olisi voinut olla ihan hyvä juttu tehdä itsekkin koska ei se niin mahdottoman matkan päässä ollut. Mutta toisaalta eka 15km takana, ei tullut sitten mieleen että olisi vielä ponnistellut eteenpäin.

Päivä 2 päivämatka 11km

Etukäteen hieman jännitti se että miten jalat jaksaa tuollaisia reippaita nousu/lasku päiviä. No ainakin ekan päivän jälkeen lähtö taipaleelle onnistui ihan ok.

Hannukuru! Tasaset telttapaikat ja SAUNA!!!!

Sauna ja kylmässä järvessä uinti oli kyllä ihan huippu homma. Se virkisti kummasti.

Eli yö Hannukurussa on kyllä aika jees. Osa porukasta vain saunoi Hannukurun saunassa ja jatkoi matkaa??? No jos meinaa vetästä ton pätkän kahden yön taktiikalla niin joo kyllä. Toisaalta kakkospäivä oli kyllä näistä pätkistä helpoin ja olisi siten ollut helpoten venytettävissä.

Päivä 3 Päivämatka 14km

Kolmas päivä oli kyllä omalla tavallaan haastavin päivä. Jo etukäteen oli tiedossa mahdollinen tuleva vesisade jonka vuoksi osa porukasta olikin lähtenyt Hannukurusta eteenpäin todella aikaisin aamusta. Taisin itse asiassa havahtua aamuyöstä muutamaan kertaan siihen kun porukka purki telttojaan. Itsekkin tuli muutamaan otteeseen miettineeksi että jos menee ajoissa nukkumaan ja aamulla herää aikaisin niin pitäisikö sitä vaan sitten nousta ylös ja laittaa jalkaa toisen eteen, mutta joo ei. Ei tullut moista tehtyä vaikka ehkä olis parina aamuna ollut ihan mahdollista.

Lumikeron huipulla oli keli hieman, Lonkeroinen! Monessa kohtaa usvaa oli niin paljon että seuraavan reittimerkin saattoi vaivoin juuri ja juuri nähdä.

Tällä reissulla tuli sitten koettua se eka eräkämppä yökin. Olin lähes läpimärkä päästessäni Nammalakuruun. Nukuin yön kämpässä ja koetin saada kamppeita kuivaksi kuivaushuoneessa.

Päivä 4 päivämatka 11km

Kämppä oli kyllä aivan täynnä sateisen kelin takia. Mutta aamulla otin sen verran rauhassa lähdön että sain syödä aamupalan rauhassa pöydän ääressä. No joo, viimeinen aamupala reissulla niin sitten piti koettaa vajuuttaa rinkasta kaikki mahdollinen (tuplajuusto, nutellaa etc.).

Ja katsella ikkunasta maisemia.

Jostain syystä moni ajatteli että neljäs päivä Pallas Hotellille olis hieman kevyempi koitos. Noo, mun mielestä ei. Toki tieto siitä että ruokailu olisi sitten kävelyn jälkeen hotellilla niin kevensi jalkaa.

Onneksi viimeisen päivän keli hieman edes helli kulkijaa.

Kyllä se Kylmä Lonkero (Ykösellä) ja Poroburger ateria maistui perille pääsyn jälkeen…

Kengät

Voi Pers.. Kenkä valinta oli vähän oikea mutta sitten kuitenkin ihan väärä. Vanhat kengät ei pidä vettä kengän ulkopuolella. Mutta onneksi en lähtenyt kumppareilla. Jos olisin ollut kumppareilla liikenteessä niin valtaosa varpaankynsistä olisi varmaan irronnut.

Eli uudet kengät haussa seuraavalle reissulle (2021 UKK).

Mitä muuta Opittua

Jaksaa jaksaa, itselle tuo reissu todisti vissiin jotain. Että kyllä sitä jaksaa kunhan on aikaa.

Päivämatkat oli Hetta-Pallakselle sopivat 12 – 15 km, tuo on ihan ok 4 päivää putkeen ilman huilipäiviä.

Ruokapuoli, njoo nuudelit menee. Kuivattu jauheliha ok. Nyt voisi sitten seuraavalle reissulle koettaa kuivata muutakin. Mitä nyt nuudelin sekaan vois laittaa???

Kamppeet on ihan suht ok kunnossa, paitsi KENGÄT. Hmmm, teltta, se on kyllä hiukka ahdas. Varsinkin jos siellä pitäisi viettää aikaa (Esim. sateella).

Viikko reissun jälkeen on vielä toinen lapaluu hieman kipeä ja yksi varpaankynsi lähdössä. Ja ainut hiertymäkin paranemaan päin. Ja fiilis reissusta edelleen hyvin positiivinen. Eli heinäkuun UKK reissu ei puistata yhtään ajatuksissa.

Hetta-Pallas?!?

No olihan tää sellainen pakko käydä reissu. Mutta jälkikäteen mietittynä niin joo, uudelleen joskus vois ihan hyvin lähteä.

Olisko pätkä erilainen toiseen suuntaan?? Jaa-a vaikee sanoa. Ehkä pikkasen toisenlaiselta voisi vaikuttaa. Reitti sinänsä oli niin helppo että ei tuolla tarvinnut karttaa tai kompassia muuta kuin iltalukemiseksi. Reitti oli niiiiin hyvin merkitty että eksymisen vaaraa ei ollut.

Kelit voi olla kyllä tosiaan ihan mitä vaan ennusteista riippumatta. Ennusteet vaihtu melkein joka päivä.

Vaeltajia oli kyllä varsin paljon, vaikka kuulemma yleensä ennen jussia ei ole ollut kovinkaan paljoa. No nyt oli, ainakin mun mielestä.

Aamuvirkut saa paremmat telttapaikat…. Yksi eräkämppä yö pätkällä ”helpottaa” mukavasti. Varaustupia on mukavasti reitillä.

Kaasun kulutus oli varsin pieni vaikka tein ihan perus italianpataa monen minuutin keittämisellä. Yksi normi purkki riitti ihan heittämällä.

3 vai 2 yötä. Itselle tuo 3 yötä oli varsin ok. Kahden yön taktiikalla olisi varmaan mennyt hieman yli yrittämiseksi ja maisemien ihailu olisi saattanut kärsiä… Päivä reissut oli suunnilleen rankka, kevyempi, rankka, rankka. Eli haastetta kyllä riitti ihan riittävästi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: 2021 Hetta-Pallas

  1. Tiina sanoo:

    Hieno teksti, kiitos!

    Kysymys kengistä, miten kivikkoista reitti on? Jos ajatellaan että keli on poutaa, pärjäisikö reitin lenkkareissa, vai vaatiiko korkeampaa vartta?

    • jmm73 sanoo:

      Kiitos!
      Sellaista ns pahaa kivikkoa on mun mielestä varsin vähän. Enimmäkseenhän se on sellaista ihan ok polkua. Voisin hyvin kuvitella että jos nilkat muuten kestää niin lenkkarit on ihan ok. Mutta tuohon vaikuttaakin juurikin se että miten muuten nilkat ovat tottuneet liikkumaan rinkan kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s