Loma-asunnon parhaat jäynät! Ja suunnittelu mokat.

Noniin, nyt on taas se aika vuodesta että olemme suunnanneet kimpsuinemma ja kampsuinemme niin pohjoiseen että olemme viettämässä lähes päivätöntä päivää joululoman merkeissä.

WP_20151223_12_24_19_Pro

Ja kun näissä erilaisissa mökeissä ja asunnoissa on tullut oltua tulee sitä aina välillä törmättyä erilaisiin käytännön kömmähdyksiin (=piloihin tai mitä lie ovatkaan) ja suunnitelu ”virheisiin”.

Ohessa listattuna muutama perusjuttu. Mutta kuitenkin sekaisin pilat ja suunnittelu mokat.

  1. Sauna. Arjen luksusta monessa mökissä on käynnistää sauna muualta kuin siitä nappulasta mikä on yleensä sähkökiukaan alaosassa vaikeasti kompuroitavissa lauteiden alta… No ihan ykkösjuttu on tietenkin viimeisen saunomisen jälkeen vääntää tuo piilossa oleva tehonappula ihan kaakkoon, täysille, 11 jne. Ja ai että sitä riemua kun ekan saunomisen yhteydessä menee 130 asteiseen saunaan jonka kiuas kiuhauttaa veden niin nopeasti että se ei edes anna sitä kosteutta saunaan???
  2. Televisio. Eihän se TV ole se ykkösjuttu lomalla, eihän? Mutta voi sitä ilon päivää kun selailee möksän digitelkkaria ja huomaa että kanavavalikoima on YLE1, YLE2, YLE FST ja MTV. No kovin moni ei sitten jaksa välttämättä ruveta virittelemään TV kanavia vaan ajattelee että eihän täällä hevon tuutissa näy muita kanavia kuin pari valittua. Se mistä on jo päästy nyt hieman eroon on se että kun aikanaan tauluteeveet tulivat oli tosi trendikästä laittaa se seinälle aivan törkeen korkealle. Ja kun sitä oli pari tuntia katsonut olivat niskat niin kipeät että oksat pois.
  3. Takka. Onneksi takka ei ole minkään pilojen kohteena koskaan ollut mutta ihmetystä ovat herättäneet mm. Savupelti joka aukesi kiertämällä myötäpäivään (niin no olisihan se pitänyt tietää että auki on kiinni ja kiinni on auki) ja moisesta ei mitään nuolta ei merkkiä eikä tekstiä missään. No tuosta onneksi selvittiin aika nopeasti kun savu rupesi oikein kunnolla pukkaa sisälle. Mutta toinen suunnittelu kukkanen on suomalainen tapa tehdä ihan törkeen hieno takka ja pilata se huippuimurilla??? Yleensä ne huipparit kyllä toimii mutta siinä vaiheessa kun huippuimurissa on viisi pykäläinen asteikko nopeuden säädölle ollaan jo hiukan menty metsään varsinkin kun tehoalueella kaksi huippuimuri meinaa viedä halotkin uunista?????????????
  4. Jääkaappi. Niinpä tehoalueen säädöt min max. Lämmin maito tai maito jäässä!
  5. Kahvinkeitin. Nyt on tullut törmättyä ekaa kertaa EU keittimeen joka sammuttaa itsensä tietyn ajan jälkeen siitä kun kahvi on valuteltu pannuun. Tuo aika vaan tuntuu aivan liian nopeasti menevältä.
  6. Ilmanvaihto. Yleensä ilmanvaihto ei ole vuokralaisen säädettävissä mutta mainittu kuitenkin on että missään nimessä sitä ei saa tavalla tai toisella pysäyttää/sammuttaa. Ja ei ehkä ole ollut vain se yksi kerta kun tuo on kuitenkin tehty.
  7. Lämmitys. Ja taas ne ääripäät. Kuuma tai kylmä.
  8. Nettisurffailu laitteet mökeissä. Onko joskus tullut toimiva laite joka on ollu mökin/asunnon puolesta?

Ja siis tarkoitushan ei ole valittaa vaan tuoda esiin muutamia mielenkiintoisia havaittuja asioita loma-asumisesta. Ja voihan se olla että joku oikeasti tykkää sellaisesta hel…. kuumasta löylystä, lämpimästä maidosta jne.

Itsehän en kyllä moisiin jekkuihin tietenkään viitsi ryhtyä.

Onko Sinulla tullut jotain vastaavaa joskus vastaan?

 

Kategoriat: Matkustus | Jätä kommentti

Kuin kaksi marjaa

Selkeä yhdennäköisyys havaittavissa…

WP_20151117_18_04_33_Pro

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Lamppujen vaihto -15 Syksy

Taas se aika tullut vastaan että katossa olevista kolmestatoista lampusta palaa vain neljä. Eli lamput vaihtoon.

WP_20151101_14_15_18_Pro

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

T-Leiri VOL 149.

Klapit kotia viemisiksi. Pieni nuotio on aina kohdillaan. Metsän läpi näkyy myös auringon paiste. Pitäisköhän tehdä se puuliiteri???

WP_20151017_16_40_27_Pro

Ikkunanpielet. Niistä tuli nyt tommoset. Parempi tuollaiset kuin ei mitään.

WP_20151017_13_40_24_Pro

Ja aivan täysin pimeetä makkaranpaistoa. Jos ei ole kuutamoa niin ulkona on pimeä ilta kasin aikaan.

WP_20151016_20_56_33_Pro

Mökkikauden päätös senkuin lähestyy. Saas nähdä kuinka pitkään tänä vuonna ”tarkenee” käydä. Jos nyt vielä yhden satsin verran polttopuita.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Valio Myrsky ja mökkiviikonloppu

Vuoden kovin myrsky kävi sitten mökilläkin.

WP_20151003_08_30_47_Pro

Mökillä syntyneet tuhot rajoittuivat tähän lahoon mäntyyn joka oli keskellä kulkutietä. Valio-myrsky kyllä sitten oli katkonut sähköt kaikilta niiltä naapureilta joilla sähkö toimitetaan ilmateitse kuparijohtoja pitkin.

Alla olevassa kuvassa ei myrsky ollut vielä ihan kulmilla. Ja myöhempää kuvaa ei saanut kun sähköyhtiön sivut olivat jumissa.

IMG_1483

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Navigaattoriteline Skodaan

Nyt kun tuota Waze navigaattoria on tullut jo aika pitkään käytettyä pitihän se omppu saada roikkumaan sellaiselle paikalle että siitä jotain näkeekin.

WP_20150923_16_56_03_Pro

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Venetsialaiset

Piti juhlia Venetsialaisia viikonloppuna. Mutta ei niitä näkynyt eikä kuulunut missään? Mutta mökkinaapureita oli tavallista enemmän ympäri järveä viettämässä viikonloppua?

Mutta ne metsämarjat, nyt oli vuorossa Puolukka. Puolukkaa on kyllä metsät täynnä mutta ei vielä täysin kypsää.

WP_20150829_11_57_07_Pro

Mutta tällä Puolukan noutopisteellä oli sitten kyllä kypsääkin puolukkaa.

WP_20150830_11_28_31_Pro

Ja illalla oli taas sellainen kuvan paikka kun aurinko laski…

WP_20150829_20_49_46_Pro

No tuosta on hyvä jatkaa. Ensi viikonlopulle jos tulisi terassikaiteetkin vielä…

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Musta maanantai

Olisikohan jo kolmas kerta kun makroromahdusta pukkaa tämän blogin historiassa.

Lainaus Iltasanomista:

Kiinasta alkanut pörssipaniikki on levinnyt myös Eurooppaan
Kiinassa Shanghain pörssin osakekurssit laskivat maanantaina jopa 8,5 prosenttia, kun huoli maan talouden ongelmista kasvoi. Pudotus oli yhden päivän aikana jo niin kova, että jotkut asiantuntijat ottivat käyttöön kuluneen nimityksen ”musta maanantai” kuvaamaan tilannetta.
Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Kesäloma 2015

Mitä kesän aikana on tapahtunut…

No ekaksi oli lämmintä, aivan törkeen lämmintä.

WP_20150627_013 (2)

Ei pahemmin pilvet häirinneet.

WP_20150623_001

Sitten oli niin kylmä että piti koettaa lämmittää ilmaa ihan millä keinolla tahansa…

WP_20150701_006

Välillä tilanteet oli hieman kinkkisempiä.

WP_20150703_012

Jotain uuttakin opittiin.

WP_20150711_015 1

Mökkitien kivetysprojekti jäi hieman vajaaksi.

WP_20150714_012

No piti niitä kiviä siirtää sitten muuallekkin joten pidimme Koitterjärven teräsmieskisat…

WP_20150714_015

Tätäkin tehtiin !?!?!??!? Mutta lopputuloksesta ei ole vielä kuvaa.

WP_20150716_004

Ja tätä piti ihmetellä miksi joku on mennyt hakkaa meidän kiveen tommoset nummerot??

WP_20150714_010

Savonlinnassa!

WP_20150718_009

Välillä oli hieman harmaampaa!

WP_20150718_041

Kädentaitojakin olisi voinut hieman kohentaa.

WP_20150718_010

Mutta kesä se oli siltikkin…..

WP_20150718_031

Sama juttu hieman niin kuin Swayn tyylillä.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

¿Qué tan caliente es en la sombra?

Siis onko varjossa kuuma vai ei, missä varjossa? No ei ainakaan sateen varjossa!

WP_20150627_013 (2)

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti