Noniin, nyt on taas se aika vuodesta että olemme suunnanneet kimpsuinemma ja kampsuinemme niin pohjoiseen että olemme viettämässä lähes päivätöntä päivää joululoman merkeissä.
Ja kun näissä erilaisissa mökeissä ja asunnoissa on tullut oltua tulee sitä aina välillä törmättyä erilaisiin käytännön kömmähdyksiin (=piloihin tai mitä lie ovatkaan) ja suunnitelu ”virheisiin”.
Ohessa listattuna muutama perusjuttu. Mutta kuitenkin sekaisin pilat ja suunnittelu mokat.
- Sauna. Arjen luksusta monessa mökissä on käynnistää sauna muualta kuin siitä nappulasta mikä on yleensä sähkökiukaan alaosassa vaikeasti kompuroitavissa lauteiden alta… No ihan ykkösjuttu on tietenkin viimeisen saunomisen jälkeen vääntää tuo piilossa oleva tehonappula ihan kaakkoon, täysille, 11 jne. Ja ai että sitä riemua kun ekan saunomisen yhteydessä menee 130 asteiseen saunaan jonka kiuas kiuhauttaa veden niin nopeasti että se ei edes anna sitä kosteutta saunaan???
- Televisio. Eihän se TV ole se ykkösjuttu lomalla, eihän? Mutta voi sitä ilon päivää kun selailee möksän digitelkkaria ja huomaa että kanavavalikoima on YLE1, YLE2, YLE FST ja MTV. No kovin moni ei sitten jaksa välttämättä ruveta virittelemään TV kanavia vaan ajattelee että eihän täällä hevon tuutissa näy muita kanavia kuin pari valittua. Se mistä on jo päästy nyt hieman eroon on se että kun aikanaan tauluteeveet tulivat oli tosi trendikästä laittaa se seinälle aivan törkeen korkealle. Ja kun sitä oli pari tuntia katsonut olivat niskat niin kipeät että oksat pois.
- Takka. Onneksi takka ei ole minkään pilojen kohteena koskaan ollut mutta ihmetystä ovat herättäneet mm. Savupelti joka aukesi kiertämällä myötäpäivään (niin no olisihan se pitänyt tietää että auki on kiinni ja kiinni on auki) ja moisesta ei mitään nuolta ei merkkiä eikä tekstiä missään. No tuosta onneksi selvittiin aika nopeasti kun savu rupesi oikein kunnolla pukkaa sisälle. Mutta toinen suunnittelu kukkanen on suomalainen tapa tehdä ihan törkeen hieno takka ja pilata se huippuimurilla??? Yleensä ne huipparit kyllä toimii mutta siinä vaiheessa kun huippuimurissa on viisi pykäläinen asteikko nopeuden säädölle ollaan jo hiukan menty metsään varsinkin kun tehoalueella kaksi huippuimuri meinaa viedä halotkin uunista?????????????
- Jääkaappi. Niinpä tehoalueen säädöt min max. Lämmin maito tai maito jäässä!
- Kahvinkeitin. Nyt on tullut törmättyä ekaa kertaa EU keittimeen joka sammuttaa itsensä tietyn ajan jälkeen siitä kun kahvi on valuteltu pannuun. Tuo aika vaan tuntuu aivan liian nopeasti menevältä.
- Ilmanvaihto. Yleensä ilmanvaihto ei ole vuokralaisen säädettävissä mutta mainittu kuitenkin on että missään nimessä sitä ei saa tavalla tai toisella pysäyttää/sammuttaa. Ja ei ehkä ole ollut vain se yksi kerta kun tuo on kuitenkin tehty.
- Lämmitys. Ja taas ne ääripäät. Kuuma tai kylmä.
- Nettisurffailu laitteet mökeissä. Onko joskus tullut toimiva laite joka on ollu mökin/asunnon puolesta?
Ja siis tarkoitushan ei ole valittaa vaan tuoda esiin muutamia mielenkiintoisia havaittuja asioita loma-asumisesta. Ja voihan se olla että joku oikeasti tykkää sellaisesta hel…. kuumasta löylystä, lämpimästä maidosta jne.
Itsehän en kyllä moisiin jekkuihin tietenkään viitsi ryhtyä.
Onko Sinulla tullut jotain vastaavaa joskus vastaan?