No jo on nykyaikaa kun telkkari yhteydet menevät poiki kesken jalkapallo ottelun ja vielä monta kertaa.
Luulisi nyt että tuollaiset yhteydet olisi kahdennettu tai monennettu moneen kertaan jottei tällaista pääsisi tapahtumaan.
No jo on nykyaikaa kun telkkari yhteydet menevät poiki kesken jalkapallo ottelun ja vielä monta kertaa.
Luulisi nyt että tuollaiset yhteydet olisi kahdennettu tai monennettu moneen kertaan jottei tällaista pääsisi tapahtumaan.
Nyt näyttäisi olevan Enzo Ferrareita kaupan ihan reipas määrä 25 kpl. Varsin suuri prosentti kun itse autoja on tehty kuitenkin vain muutamia satoja kappaleita.
Mitenhän tuollaista pääsis ihan vaan vaikka vähän koeajamaan.
Tai vaikka tämmöstä FXX versiota edes. Ja hintakin vain 3,5 miljoonaa ekee. Ja verojahan tuosta ei tartte maksaa kun ei sitä saa rekisteriinkää.
No täytyy nyt kuitenkin ajaa vaan tolla Golfilla.
Nonni nyt alkaa taas pikkuhiljaa olemaan se aika vuodesta että odotellaan sitä joulun tuloa…. Eikä tänään varmaan mitää kovaa ruuhkaa ole maanteillä.
Nonni miten passi hankitaan? No, hankitaan yksi passikuva ja mennään poliisiasemalle. No espoon kilossa olevalle asemalle pääsi varsin kivasti kun ekaksi kävi sellossa hankkimassa sen kuvan.
Mutta, se jono mikä tänään kilossa oli hankimassa passeja, ajokortteja aselupia etc. ei mitään järkeä, noin 30-40 jonottajaa odottelemassa vuoroaan. Olihan siellä niitä palvelupisteitä ihan reilu määrä mutta kuitenkin se jono ei nyt rullannut ihan niinkuin s-marketissa.
Ei mulla mikään kiire ole, mutta kun loma loppuu kovaa vauhtia niin ei sitä viittis poliisiasemalla viettää.
No sitten tuli kuningasajatus jos kääntyisikin oman kunnan poliisiaseman puoleen. Joo, eiku kirkkonummelle keskustaan. Ja voi mikä ihmetys ei jonotusnumeroita ei odotusta, kaikki hoitui alle viidessä minuutissa. Poliisilaitoksen täti varmaan katsoi ihmeissään kun mentiin sinne ja katsoin ovelta sisään kun minulla iski varsin hölmistynyt ilme päälle. Ei ketään muita odottamassa tai jonottamassa yhtään mitään.
Eli jos hankkii passin eikä jaksa istuskella pitkiä aikoja odottamassa niin naapurikunnan laitos saattaa tarjota huomattavasti nopeamman tien saada passin.
No tietenkin täällä.
Ja jos ei tuosta tunnista niin viimeistään tästä.
Eli eläinmuseossa tuli käytyä.
Ja iltapäivällä sitten vietettiin aikaa niin tutun tyhjässä tekniikan museossa jossa valtaosa ajasta oltiin taas ihan kaksistaan pojan kanssa. Harmin paikka että siellä ei ollut vielä auki näyttelyä vanhoista moottoripyöristä 60 ja 70 luvulta.
No tänään käytiin sitten huimalassa. Mukana oli liuta pojan koulukavereita joten vauhtia riitti. Mikä positiivista sieltä löytyi jopa varsin hyvässä kunnossa olevat biljardipöydät joilla sitten vietinkin aikaani.
No tosin suurin osa mailoista helisi sitältä, pallot olivat aivan liidussa ja muutamat pallot olivat varsin kolhuisia. Mutta kuitenkin kyllä niillä pystyi pelaamaan.
Aamulla kymmenen aikaan ei mitään ryysistä ollut paikalla vaan sisällä kaikki pääsi toimimaan varsin omaa tahtia. Se hauskin laite sähköautot oli harmillisesti maksullinen euron / kolme kierrosta. Aika kallista. Onneksi toiseksi hauskin "laite" trampoliinit olivat ilmaisia.
No huomenna sitten uusi paikka ja uudet tekemiset..
Ns eka lomapäivä pyörähti käyntiin tänään maanantaina. Itseasiassa vietän nyt talvilomaa jota en pitänyt talvella.
No tulipas käytyä Linnanmäellä ja kuten viime vuonna oli kyllä varsin hiljaista ekana arkipäivänä jälkeen koulujen loppumisen.
Ja sitten vielä illaksi tahkoamaan motocrossia.
Ja olihan siellä kerhossa muitakin.
Ja saunan jälkeen pari…
Vaikka sauna-asioissa yksi asia on ylitse muiden (savusauna) niin tulipahan kokeiltua nyt sellaista innovaatiota kuin saunahattu. Sen avulla kyllä saa varsin erikoisesti "tasattua" pienen sähkösaunan ominaisuuksia parempaan suuntaan.
Löylyt eivät korvenna korvia vaikka pitäisi pikkaisen kovempaakin lämpöä päällä. Ei sillä kuitenkaan nyt ihan savusaunamaista hiipivää lämpöä saa mutta kuitenkin.
Ihan vaan pari kuvaa millainen se savusauna voisi olla.