Nonii Mobile World Congres lähestyy kovaa vauhtia. Ja mitkä onkaan taas ne kovat hitit jotka ovat jo pari vuotta pyörineet homman ympärillä.
Televisio, ja kuinka kahden seuraavan vuoden sisällä KAIKKI hankkivat kännykkäTV:n ja vielä katsovat kännykkätelkkua…… Just jooo, vuoden verran on ollut suomessakin varsin hiljaista tuolla saralla. Kun ei ole palveluja ei ole laitteitakaan ja kun ei ole laitteita ei kannata tuoda palveluita. Ja kaikki vannoo että tuo on suurin hitti mitä tällä hetkellä voi olla.
Kännyköistä tulee tietokoneita ja pystyvät tekemään kaiken sen mitä tietokoneet tekevät. No ton perusteella voisi melkein sanoa että 90 luvun Citizen anadigikin pystyisi tekemään ihmeitä…… Mutta oikeesti ihmisen mieli ei käänny vuodessa siihen että laitteen tyypiksi kerrotaan tietokone ja väitetään että sillä voi tehdä kaiken. Kyllä se varmaan riittää jos on iso johtaja jonka ei tietokonetta tarvitse itse käyttää.
3G. nyt on myyty vuoden ajan (vissii) kovaa vauhtia kytky kapuloita ihmisille. Mitä 3G palveluita ihmiset käyttävät? No ne soittaa niillä puheluita ja lähettelee tekstiviestejä. 3G:tä käytetään sitten vahingossa jos yritetään vaikka lähettää kuvaviesti. Tai onhan se kiva kerran kokeilla sitä videopuhelua. Oikeesti kuinka moni 3G puhelimen käyttäjä soittaa aina kuvapuhelun?
Keksisivät nyt jotain uutta…..