Mitä jäi mieleen MP messuilta.

Torstai aukiolo ihan yes. Varsin väljää illan aikana joka nopeutti paljon osastoilla liikkumista. Ei ole tullut käytyä lauantaina siellä viimeksi kuin joskus kauan aikaa sitten. Eikä kyllä ole halua moiseen varmaan tulevaisuudessakaan.

Hassua miten nykyään moottoripyöräilijät jaetaan niihin, näihin, noihin, nuohin ja moneen muuhun erilaiseen ryhmään. "Silloin Ennen Vanhaan" (kun itse asiassa melkein kaikki oli samalla tavalla kuin nyt) ei näin voimakasta ryhmittelyä ollut. Nyt kun seuraa erilaisia "keskustelupalstoja" niin kaikki vähän niinkuin puhaltaa omaan hiileen.

No ei siinä mitään kaikki menee tavallaan.

Mitä silloin ennen vanhaan oli "paremmin".

  • Kevyt moottoripyörät oli tehokkaampia, oikeesti. Sen aikaisella Yamaha DT:llä sai tahkottua oikeata nopeutta sen 120. Olihan se pikkasen sellaista huteraa menoa. Ja silloin kun se Cagiva Freccia tuli niin se kulki varsin kovaa piikiksi.
  • Isot pyörät kulki jo silloin kovaa. Esson baarin jutut kertoivat että ZZR:t sai kulkemaan yli kolmesataa kun otti toisen pakoputken kuristukset pois….
  • Moottoripyöräilijöitä oli niin vähän että ei tarvinnut miettiä moikkaako vaiko eikä moikkaa.
  • Kaikki mahtui Hietsun suoralle riippumatta mistä yhteiskunnan luokasta tuli.

KTM, Husaberg vai joku muu. No kyllä se on KTM. Nyt pitäisi aloittaa pieni soittorumba eri liikkeisiin jottai tuollainen KTM EXC-R 530 saataisiin pihalle. Vai olisko tommonen Husaberg hyvä?

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s