Kevät juttuu

No, nyt siinä sitten kävi sillä tavalla että sinne pankkiin täytyy kuitenkin mennä kyselemään hieman lainarahaa. Rantatontin varausraha maksuun ja pankkiin neuvottelemaan kunnon lainasta. No jottei homma olisi aivan yksinkertainen niin samaan settiin sitten voisi vaihtaa Autonkin samalla kertaa (Tä, näinhän EI pitänyt käydä). Nyt vähän vaikuttaisi kuitenkin siltä että Mersun vaihtamalla vähän kuluttavaan (ja siis oikeasti vähän kuluttavaan) saa tuon tontin ittelleen melkein kuin kaupanpäälliseksi! Yep yep. Tosta voi vähän lukea rivien välistä kuinka paljon mersu kuluttaa.

No, pari lukemaa… Jos kilometrejä tulee vuodessa 50.000 kappalettä ja keskikulutus on lähempänä 12 litraa per satakilometria on polttoaine kustannukset vuodessa noin 10.000€. No kun ei sitä loton päävoittoa ole sattunut omalle kohdalle niin ehkä tuo on aika paljon rahaa.

Auton kulutus on kyllä ollut koko ajan tiedossa mutta tuo kilometrien määrä on päässyt hieman yllättämään kun arvio oli enemmänkin 25 – 30 tuhannen kieppeillä.

No tästä johtuen saattaa käydä sillä tavalla että siirtyminen vihertäviin arvoihin on täysin mahdollista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että ryhtyisin millään linja-autolla liikkumaan. No, seuraava kuukausi varmaan näyttää sitten minkä tyyppiseen kulkimeen perheemme ykkösauto tulee vaihtumaan. Mutta ykkösauto ei varmaankaan tule jatkossa olemaan Ässä mersu (no aikansa kutakin ja eihän sitä koskaan tiedä jos hankin sellasen kakkosautoksi!!!).

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanat: | Jätä kommentti

Kesä tulee kovaa vauhtia

Moottoripyörällä pääsee ihan parin päivän päästä ajamaan. Jäätä on vain enää vaivaiset sata metriä mutta sekin on nyt hiekoitettu varsin hyvin. Voi tosin olla että tuo ämpee ei lähde ilman apuvoimaa käyntiin. No se on onneksi helposti hoidettu.

Mitenköhän tuo moottoripyörän vaihto?? Josko sitä vaihtaisi johonkin uudempaan kikottimeen!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Nokia Windows Phone

Jaa-a

Nokialta tulossa ekat Windows puhelimet ennen joulua. Mutta mitenkähän tuo hinta tulee moiselle aparaatille muodostumaan.

Idea näyttää olevan se että Nokia hehkuttaa kovasti tuon uuden mango version (käyttis) tuloa joka kuitenkin asentuu myös kaikille vanhoille luureille. Ja vanhoja luureja alkaa saamaan nyt alkaen hinnat 298€ tai jotain sinne päin. Erikoisemmat näppäimistöillä varustetut mallit ovat sitten yli 400€.

Eli jos hinta tulee Nokian luurissa olemaan yli neljäsataa niin vaikeata tulee olemaan vaikka olisi kuinka ns. uudempaa versiota. Huom. nuo hinnat ovat ranskalaisesta E:llä alkavasta nettikaupasta eikä täältä suomen maalta. Mutta tuolta itse ostaneena kaikki on toiminut kuten pitääkin.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Lomat pidetty

Kategoriat: Ei kategoriaa | 2 kommenttia

Uuden otsikon syöttäminen

Word Press julkaisualustan käyttäminen…… Pitäsiköhän tutustua vielä hiukka enemmän jotta voisi tänne lisätä uusia asioita.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Uusi puoli

Jaaha, ei ole tullut tännekkään kirjoitettua piiiiitkäään aikaaan.

No ei ole kyllä kerennytkään. Mutta on tämä wordpress vaan niin paljon hankalamman oloinen kuin Microsoftin sivusto. Sanoo MCITP certifioitu asiantuntija ja Windows Phone 7 käyttäjä….

Hehehheh.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanat: | Jätä kommentti

Kesä 2010 elokuu Taalintehtaalla

No johan oli patsaat Amos Andersonin museolla.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Helsingin rautatieaseman juna onnettomuus vuodelta 1926

Pitipäs vähän aikaa kaivella että löytyi tuo lehti missä on muutama kuva vuodelta 1926 kun juna on ajanut päin Helsingin asemaa.

Onhan tuo juna kyllä ihan kunnolla mennyt rikki tuolloinkin.

Koko juttu oli vain tämä yksi aukema + kansikuva. Varsinaista juttua ei tuosta ollut tehty.

Eipä samaa matskua tuntunut löytyvän netistä mutta kun kerran muistin nähneeni tuollaisen lehden jossa asiasta on kuvia piti se sitten kaivella esiin.

Kategoriat: Uutiset ja politiikka | Jätä kommentti

Åre kuvaa

Aamu sarastaa

Vähän rinnekuvaa + Holidayclubia.

Olkkaria.

Ja kun on kouluviikko kuitenkin niin niitä läksyjäkin pitää tehdä.

Kategoriat: Matkustus | Jätä kommentti

Savonlinnan oopperajuhlat parhaimmillaan

Tulipahan tutustuttua nyt Olavinlinnaankin normaalin lomakauden ulkopuolella ja kas vain suuri linnanpihakin oli nähtävissä omassa muodossaan ilman mitään oopperalava hössötyksiä.

Ja tältä se sitten näytti.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Jätä kommentti