Mökkikausi 2018

Auringon paisteen ja melkein lämpimän sään takia (tai oikeastaan ennusteen) tuli Mökkikauden avaus nyt sitten ajankohtaiseksi.

No ei se sää nyt Mökille saavuttaessa ihan niin aurinkoinen ollut.

file

Ja lämpötilakin alkoi tippumaan varsin kovaa vauhtia alaspäin pimeyden saavuttua. Taivaalla tosin yritti välkkyä monimiljoonainen tähtien välke joka ei paljoa lämmittänyt.

Saapuminen mökille auringonlaskun aikaan ei ollut se ihan helpoin juttu. Mökkitiellä oli Lunta. Siis Lunta niin paljon että se hieman esti Mökille pääsyä. No sitten tuli etsittyä vaihtoehtoinen reitti järven kautta.

Sitä lunta on jonkin verran.

file4

Korolla ei tuosta vielä pariin viikkoon liikahda!

Viikonlopun sää oli kyllä varsin aurinkoinen (ja aamulla kylmä).

file1

Ja tässä vielä se perinteinen luodon suuntaan kuva (jossa ei ainakaan ihan vielä näy lokin pesää).

file2

Mökille pääsyssä jäätä pitkin oli jo nyt viikonlopun aikana oma pienet haasteensa.

Lumi, sitä oli sen verran että Mönkkärin maavara riitti juuri sopivasti.

Vesi, Lumen alla oli VETTÄ. Kun mönkkäri upposi sen viisi senttiä alaspäin veteen alkoi mönkkärin perästä nousta varsin komea vesisuihku. Liikkuminen eteenpäin onnistui juuri ja juuri. Päivän aikana tuota vettä alkoi nousta lumen ja jään väliin varsin useissa paikoissa.

file5

No olihan siellä välillä vähän harmaatakin,

Pääasiallinen Mökkikauden avaus piti sisällään kokeellisen tapahtuman siitä että mökissä voi yöpyä – 15 asteen pakkasessa ja Ölkylle piti asentaa juoksunaru.

Juoksunarun asennus onnistui puolittain. Ja tulihan se uusi kairakin testattua… Aaa ja joo niin ne aurinkopaneelit olivat ihan kokonaan lumen peitossa joten niitäkin tuli puhdisteltua.

Kaupungilla tuli todettua että Lippakiska ei ole vielä auki.

file3

Mutta siitä se Mökkikausi taas lähtee käyntiin.

file6

 

Kategoria(t): Harrastukset, Matkustus, Mökki, Retkeily. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s