Tämä viikko tammikuussa 2008

On tullut reissattua keskisuomessa. Ja levitetty sanaa kaikille halukkaille.

Ciideri merkit sokos hotelleissa eivät olleet kyllä parhaita mahdollisia. Kaiken maailman hömppä siidereitä.

Telkkaa tuli seurattua sen verran että usa:ssa ollaan menossa taantumaa kohti kovaa vauhtia ja bush yrittää jarruttaa sitä minkä kerkeää keskuspankin kera. Hesan pörssin indeksitkin osoittavat jonkun lehden mukaan että pörssi on kääntynyt laskusuuntaan (ei pelkästään pariksi päiväksi!!!).

Saas nähdä kuinka nopeasti tuo alkaa näkymään asuntokauppa puolella. Ihmiset ehkä saattavat haluta myydä nyt asuntonsa vielä hyvällä hinnalla jos vain jollekulle kelpaa. Olisihan se kiva olla nippu rahaa siinä vaiheessa kun mahdollisesti asuntojen hinnoista on lähtenyt yli puolet pois (tai enemmän). Edellisen laman jälkeen alle kymmenen vuoden ikäiset omakotitalot maksoi sellaista n. 100.000€uroa, vähän päälle. Samat asunnot maksaa nyt melkein 300.000ekee vaikka ikää on tullut kymmenen vuotta lisää.

Lisäksi hotellissa sen mitä telkkua kerkesi seuraamaan tuli varsin mielenkiintoinen ohjelma öljystä. Dokumentissa oli muutama erilainen näkökulma siitä kuinka kauan tuota öljyä on vielä käytettävissä. Ja ei se kovin ruusuiselta kyllä kuulostanut. Paljon arvuuteltiin sitä että näinköhän kymmenen vuoden päästä vielä lennellään lentokoneella lomille ympäri maailmaa. Saas nähdä, pahasti näyttää siltä että lentämistäkin pitää alkaa jossain vaiheessa rajoittaa.

No, ensi viikolla kuitenkin pitäisi lähteä tahkolle katselemaan tilannetta. Ei ole vielä kelkkaurat auki, ei.

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s