Viraston työntekijöiksi Suomen ulkopuolelta tulevat saavat määräajaksi vapautuksen arvonlisäveron maksamisesta, kun hankinta on yli 170 euron hintainen.
Eniten purnausta eduskunnassa aiheutti viraston ulkomaisille työntekijöille luvattu oikeus hankkia verovapaa auto kolmen vuoden välein. Tätä todettiin yleisesti hyvin poikkeukselliseksi.
Eduskunnan enemmistö arvioi kuitenkin, ettei asialle voi tässä vaiheessa tehdä muuta kuin kehottaa hallitusta korjaamaan asia sitten, kun toimipaikkasopimusta jossain vaiheessa tarkistellaan muutoinkin uudelleen.
——————————-
Onko samanlainen käytäntö olemassa muiden maiden alueilla sijaitsevissa virastoissa? Mikä kumman erioikeus juttu tämä oikein on?
Jos suomeen ei muuten saada työntekijöitä kuin lupaamalla maat ja taivaat niin olkoot tulematta.