Tässä postauksessa olisi tarkoitus kertoa mitä kaikkea (tai ainakin mitä itse nyt ottaisi huomioon) piti ottaa huomioon kun lähtee katsomaan Le Manssin 24h kilpailua Ranskaan. Päivitän tätä postausta sitä mukaan kun jotain tulee mieleen. Eli tämä postaus ei välttämättä ole ”valmis” kun sen julkaisen.
Ajatuksena mennä katsomaan kisaa
Kisaa ei mennä katsomaan ihan sillee noin vaan. Tai no aluelipun voi saada vielä vähän ennen kisaa mutta kaikki muut liput menee sen siliän tien kun ne tulee myyntiin.
Eli, minä mietin jo edellisenä kesänä tuota kisan katsomista paikan päällä. Ja päätös lähteä Le Manssiin syntyi sitten syksyn aikana. Ja kun se lippujen myyntiin tulo oli sitten marraskuussa niin pitihän sitä olla aika valppaan että sen istumapaikan sai.
Ihan ok paikat saatiin.

Tästä näki vielä jopa Dunlop sillalle!

Itse koko tapahtuma kestää yli viikon verran. Eli hyvä miettiä etukäteen kuinka kauan tuolla meinaa aikaa viettää. Me olimme radalla perjantaista sunnuntaihin.
Ja se mikä kannattaa myös miettiä etukäteen millä sinne menee ja miten siellä meinaa majoittautua.
Matka
Me päädyttiin menee paikan päälle omalla autolla. Helsingistä Travemundeen laivalla. Ja sitten autolla ajoa Le Manssin vieressä olevaan Bellemen kylään. Josta olimme varanneet hotellihuoneen. Belleme oli noin 50km päässä Le Manssista. Miksi näin? No kaikki hotellihuoneet Le Manssissa maksoi mansikoita ja mirhamia. Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut Glamping teltta radan sisäalueelta joka houkutteli kovasti, mutta se nopeus! Kaikki teltat olivat menneet jo ennen lippujen myyntiä.
Mutta meidän hotlalla oli sitten koiriakin.

Ja Hotellin vieressä löytyi Pizza Automaatti!

Sivusta katsottuna nuo leirintäpaikat radan välittömässä läheisyydessä olisivat olleet aika ”kivoja”, ehkä. Mutta toisaalta ehkä ei.
Mutta ei se 50 km hotlalle ollut paha. Ja kun oma auto oli mukana niin oli helpompi sitten tehdä perjantaina oma retki erikseen Omaha Beachille.
Omaha Beachillä vietettiin sitten puoli päivää. Rantaa ihmetellen.


Ja muutama museo kiertäen.



Parkkipaikka
No tapahtuman aikana parkkeeraus on aika villiä ja ”helppoja” parkkipaikkoja ei ole. Minä unohdin ostaa parkkipaikan! Mutta jos sen parkkipaikan hankkii niin se kannattaa kyllä sitten ottaa radan sisäpuolelta jotta siitä on jotain hyötyä.
Kun ei meillä tuota maksettua parkkia ollut niin parkkeerasimme auton tien varteen. 1,5km radalta. Tuo on suunnilleen se matka minkä verran ranskalaiset jaksaa kävellä. Tuon matkan päästä alkoi ILMAISIA paikkoja löytyä. Esim koulujen pihat oli ihan täyteen parkkeerattu.
Istumapaikka
Me ostettiin kisan ajaksi istumapaikat. Ajateltiin että on hyvä jos on jotkut paikat mihin mennä istuu jos vaikka alkaa sataa. Ja siis se suurin hyöty istumapaikasta on se että jos alkaa kovasti sataa niin pääset suojaan.
Mutta oli meillä sitten ”kantotuolit” mukana. Radalla pääsee ympäriinsä katsomaan itse kisaa ja voit istua maassa tai sitten omalla tuolilla ja katsella kisaa mistä lystäät (kunhan on tilaa). Mutta esim pääsuoralle pääsee katsomaan kisaa ihan hyvin, no lähdön ja maaliintulon aikaan siellä on kyllä paljon porukkaa.
Mutta tässä oli ihan hyvin tilaa!

Rata
No mistä sitä kisaa kannattaa katsoa? Eka kisapäivä. Ajoissa kannattaa mennä. Me mentiin puolen päivän aikaan ja tuntui että tultiin just sopivasti paikan päälle kun kisa alkoi klo 16.00. Ennen kisaa oli jos jonkinlaista ylilentoa hävittäjillä ja helikoptereilla. Radalla töissä olleet kävi ”esittäytyy” ja kyllähän niille sitten myös taputettiin.
Lähtö oli hyvä katsoa siltä omalta paikalta. Mutta tunti lähdön jälkeen alkoi jo ekojen ihmisten lähtö pois radalta?!?! No se tiesi sitten sitä että katsomopaikoissa oli hieman väljempää.
Tästä oli hyvä ottaa yöllä videokuvaa kun autot lähtivät kiihdyttämään pitkälle suoralle.

Siis ratahan on 14km pitkä. Ja olisi aikasmoinen temppu kävellä tuo rata ympäri, kun ei siellä ole virallisia kulkureittejä mennä radan viertä. Mutta ei huolta, kisan ajan tuolla pääsee liikkumaan bussilla Mulsanneen ja Arnageen missä on hienot paikat seurata myöskin kisaa.
Me kävimme sunnuntaina bussilla Mulsannessa. Mutta Arnageen emme ehtineet.

Kisa
Himpun verran otti aikaa oppia seuraamaan kisaa ja kisan johtajia. Kisassa oli siis kolme eri autoluokkaa. Hypercar, LMP2 ja GT autot.
Loppu yhteenveto
Kenen kannattaa mennä katsoo tuo kisa? No jos yhtään vähänkään autot tai kilpailut kiinnostaa niin kyllä, kyllä kannattaa mennä ainakin kerran katsoo tuo kisa. Ja katsoo itse tapahtuma.
Ja täällähän näki kaikenlaisia autoja!
Koskaan ikinä ennen en näin lähellä ole ollut Ferrari F40:stä!

Ja kilpa-autoja sit jos vaikka millaisia.


Kotimatka


